Asiakas­kokemuksia

euromaster toimitilat

Euromaster Oy: ”Hinta ja laatu kulkevat niin hyvin käsi kädessä, kuin olla ja voi!

Euromaster Oy on Euroopan suurin rengasliikeketju, joka tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua ja rengasalan erinomaista asiantuntemusta, sekä kattavan tuote- ja palveluvalikoiman myös autohuollon puolelta. Yrityksellä on lähes koko valtakunnan kattava palvelupisteverkosto. Yrityskiinteistöjen asiakkaaksi Euromaster päätyi noin viisi vuotta sitten, kun Jyväskylässä tarvittiin uudet toimitilat. Toiveena oli saada toimipiste Kuormaajantien varrelta ja Yrityskiinteistöjen kautta löytyi sopiva tontti. “Meillä oli mahdollisuus valita tekeekö Yrityskiinteistöt meille kiinteistöt avaimet käteen -periaatteella vai menemmekö tilaan myös vuokralle, ja valitsimme vuokrauksen. Siitä se lähti, eikä ole kaduttanut päivääkään!”, kertoo rakennusprojekteista vastaava Asko Mattila.

Toimitila räätälöitiin alusta asti Euromasterille sopivaksi ja kiitosta Mattila antaa Yrityskiinteistöjen proaktiivisuudesta jo rakennusvaiheessa. “Kerroimme ensin mitä haluamme ja matkan varrella meille tuli Yrityskiinteistöjen suunnasta paljon sellaisia asioita ja ehdotuksia vastaan, mitä emme olisi itse osanneet edes huomioida. Tällainen aktiivisuus palvelussa oli silmiinpistävää!”, Mattila kertoo. Onnistunut asiakaskokemus ja tilojen toimivuus rakentuu pienistä yksityiskohdista, kuten automaattisesti syttyvistä valoista, mittatilaustyönä tehdyistä portaista ja laadukkaista valinnoista. Mattila oli tyytyväinen myös paikallisuuden tukemisesta, sillä esimerkiksi LED-valaisimet tiloihin tulivat Muuramesta.

Erityistä kiitosta Mattila antaa luottamuksesta, hyvästä kommunikaatiosta ja asiakaslähtöisyydestä. “Sitä vain tietää, että kaikki toimii ja voi luottaa sovittuihin aikatauluihin ja hintoihin. Yhden numeron takaa saa kaikki vastaukset jos ei minuutissa, niin kahdessa. Jos tulee jotain matkan varrella, niin keskustelu asioista on aina helppoa ja avointa. Isot rakennusliikkeet ottavat varmuuskertoimet huomioon hinnoittelussa ja kilpailuttavat kaiken tiukasti valiten yleensä halvimman, laadun kustannuksella, ja harvoin halvalla saa hyvää. Yrityskiinteistöillä taas on todella hyvät verkostot ja vaikka hinnat oli kiinnitetty, mistään ei tingitty laadullisesti – päin vastoin. Useat ratkaisut olivat laadukkaampia kuin mitä alun perin olimme sopineet. Toisin sanoen Yrityskiinteisöillä hinta ja laatu kulkevat niin hyvin käsi kädessä, kuin olla ja voi!”

kvalitest toimitila

Kvalitest Industrial Oy: ”Antaisin arvosanaksi yhteistyöstä 11/10!”

Kvalitest Industrial Oy on teknologiatoimittaja, joka tarjoaa korkean suorituskyvyn testaus- ja mittauslaitteita ja -ratkaisuja pohjoismaisen tutkimuksen, teollisuuden tuotekehityksen ja laadunvarmistuksen tarpeisiin Yrityksellä on toimistot sekä Suomessa että Ruotsissa. Tarve uusille, toimivammille toimitiloille syntyi viitisen vuotta sitten ja uutta tilaa lähdettiin markkinointijohtaja Taija Jolangin mukaan kartoittamaan, kun aiemmat tilat kävivät pieniksi. Kvalitest tarvitsi toimitilat, josta löytyisi sekä viihtyisää toimistotilaa että riittävän iso halli isoille testauslaitteille. Sopiva tila löytyikin etsintöjen myötä Yrityskiinteistöjen kautta keskeiseltä paikalta Muuramesta ja se oli Jolangin mukaan “rakkautta ensisilmäyksellä”. Erityisesti toimiva ja räätälöitävissä oleva hallitila, tyylikäs ja viihtyisä toimisto sekä siistit pihat tekivät vaikutuksen, ja sai Kvalitestin muuttamaan vuokralle Muurameen.

Yhteistyöhön Yrityskiinteistöjen kanssa Jolanki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen. “He ymmärtävät meidän bisneksen erityispiirteitä, yrittäjyyden haasteita ja ymmärtäväisesti on aina suhtauduttu siihen, millaisia tarpeita ja toiveita meillä on. Meillä on sekä laitemyyntiä että testihalli, joka on yksi Pohjoismaiden edistyksekkäimmistä testauslaboratorioista. Toimintamme vaatii tietynlaiset tilat ja on niin vaikeaa kuvitella, että mistään syystä lähdettäisiin tästä. Tulevaisuuttakin on jo yhdessä pohdittu, kun tarvitsee laajentaa toimitilaa.” Tyylikkäät ja toimivat toimitilat tuovat paitsi viihtyvyyttä työntekijöille ja tehokkuutta toimintaan, ovat myös käyntikortti asiakkaiden suuntaan.

Yrityskiinteistöt on kumppanina Jolangin mukaan joustava, helposti lähestyttävä ja lähellä. “Ehkä tärkeintä on se, että kommunikaatio toimii ja he ovat aina läsnä ja lähellä, mutta ei ärsyttävästi iholla. Koen, että emme vain maksa vuokraa jollekin, joka on kasvoton, vaan yhdessä ollaan menossa samaan suuntaan. Jos joskus tulee mahdottomalta tuntuvia ideoita, niin niitäkään ei tyrmätä, vaan jutellaan ja pallotellaan. Antaisin arvosanaksi yhteistyöstä 11/10 – helppo suositella Yrityskiinteistöjä, kun haluat muutakin kuin pelkän hallin tai toimitilan!”, Jolanki kiteyttää.

sako toimitilat

Sako Oy: ”Aamuisin on mukava tulla hyviin tiloihin töihin!”

Sako Oy on Euroopan suurin kiväärinvalmistaja ja maailmalla Sako tunnetaan erityisesti korkeasta laadustaan niin aseissa kuin patruunoissakin. Tänä päivänä yksi Sakon toimipisteistä sijaitsee Muuramessa ja ostaessaan Tourulan Metalli Oy:n Sako palasi takaisin Jyväskylään, josta se lähti vuonna 1999 suljettuaan Tourulan kivääritehtaan. Yhteistyö Yrityskiinteistöjen kanssa alkoi kolmisen vuotta sitten, kun silloinen Tourulan Metalli toimi Keihästiellä. Halli oli kuitenkin pimeä, siellä oli huono ilmanlaatu ja työntekijöiltä saadun palautteen myötä uutta toimitilaa lähdettiin kartoittamaan. Uuden hallin rakennuttaminen samalle paikalle olisi ollut miljoonien investointi ja Yrityskiinteistöjen kautta löytyikin sopivat toimitilat, joihin tulla Sako voisi tulla vuokralle.

Sopivan tilan räätälöinti alkoi siitä, että ensin istuttiin alas, vierailtiin vanhalla hallilla ja tehtiin tarvekartoitus. “Yrityskiinteistöillä tiedettiin jo alusta asti, mitä tarvitsemme. Kaikki sähkö- ja putkimiehet ja muut yhteistyökumppanit tulivat automaattisesti Yrityskiinteistöjen kautta ja tila räätälöitiin juuri meille sopivaksi”, kertoo Sakon Muuramen toimipisteen toiminnasta vastaava tuotantopäällikkö Tuomo Huisman. Kaikki järjestyi avaimet käteen -periaatteella aina ilmanpaineputkistoista, sähkötöistä ja lämmityksestä lähtien. Yksi esimerkki on erityisesti jäänyt Huismanin mieleen: “halli oli alunperin viisi metriä lyhyempi ja anturat oli jo valettu. Pohdimme tarvitsevamme vähän lisää tilaa ja Juha vain totesi, että sanokaa vain tehdäänkö lisää tilaa, niin tehdään!”

Yhteistyökumppanina Yrityskiinteistöt on Huismanin mukaan luotettava, joustava, asiakaslähtöinen, ammattitaitoinen ja sellainen toimija, joka ei pelkää lähteä tuumasta toimeen. Yhteistyö ja kommunikaatio on ollut koko matkan ajan helppoa ja sujuvaa. Myös vuokralla olemisen ja Yrityskiinteistöjen kautta tulevan kiinteistönhoidon helppous ja laatu saavat kiitosta. “Parasta on se, että ei tarvitse työntekijänä kantaa huolta hallista, vaan jos jotain tulee, niin voi soittaa Yrityskiinteistöille. Myös jos jotain tarvitsee muokata, kaikkeen suhtaudutaan positiivisesti ja hommat hoituvat nopeasti. Kyllähän vuokra maksaa, mutta toisaalta poistuu kaikki kiinteistön kunnossapidot, auraukset ja muut. Voin keskittyä omaan työhöni, eikä tarvitse mennä enää rännejä itse puhdistamaan!

Uusien toimitilojen hyödyllisyyden huomaa usein vasta siinä vaiheessa, kun sinne pääsee. “Nyt sitä miettii, että kylläpä oltiinkin pienessä ja pimeässä hallissa parikymmentä vuotta. Oli suuri vaikutus muuttaa tähän uuteen tilaan ja se vaikuttaa suoraan myös työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja yleensäkin siihen, että aamulla on mukava tulla hyviin tiloihin töihin. Suosittelen Yrityskiinteistöjä!”, Huisman kiteyttää.

hydromachin toimitilat

Hydromachin Oy: ”Positiivista palautetta uusista tiloista on tullut niin työntekijöiltä kuin asiakkailtakin!”

Hydromachin Oy on hydrauliikan –ja teollisuustarvikkeiden palveleva tukku- ja asennusliike, joka tarjoaa hydrauliikan –ja pneumatiikan suunnittelupalvelut, asennustyöt, tarvikemyynnin sekä asiakkaan kokonaisvaltaisen palvelun. Yhteistyö Yrityskiinteistöjen kanssa alkoi nelisen vuotta sitten, kun aiemmat toimitilat olivat tulleet kunnoltaan tien päähän, eikä vanhoihin tiloihin senaikaisen vuokranantajan toimesta panostettu millään tavalla. Sijainti oli Hydromachinille tärkeä ja uusi toimitila löytyikin ihan naapurista Yrityskiinteistöjen uusista tiloista. Vaikka moni kiinteistö näyttää ulkoapäin katsottuna hyvin samanlaisilta, Yrityskiinteistöillä jokainen on sisältä räätälöity asiakastarpeiden mukaan. “Sijainti ylitti odotukset, sillä Muuramen ja Punasillantien alue oli meille ykkösprioriteetti. Pääsimme ensimmäisenä varaamaan tiloja ja hommat lähtivät rullaamaan nopeasti eteenpäin. Pääsimme itse määrittämään alusta asti tilojen suuruutta, rakenteita sisälle ja jopa piha-aluetta”, kertoo Hydromachinin toimitusjohtaja Riku Nikoskinen.

Uusissa tiloissa käyttöön on saatu entiseen verrattuna korkeaa hyllytilaa, avaruutta ja valoisuutta. Positiivista palautetta uusista tiloista on tullut niin työntekijöiltä kuin asiakkailtakin. “Kyllä sitä varsinkin alkuun hämmästeltiin paljonkin, että voidaan talvellakin työskennellä tuotannossa t-paidassa eikä toppatakissa”, Nikoskinen naurahtaa. Yhteistyökumppanina Yrityskiinteistöjen kuvaillaan olevan erittäin joustava, helposti lähestyttävä, aidosti asiakasta kuunteleva ja riittävän henkilökohtainen. “Vaikka heillä on suhteellisen isolla bisnes, meille päin on kuitenkin sellainen pienemmän yrityksen fiilis. Heihin on helppoa samaistua ja olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Kankea byrokratia puuttuu kokonaan ja meillä on olemassa kontakti suoraan siihen henkilöön, joka voi päättää kaikesta siellä”, Nikoskinen kiittelee.

Rakentamisen lisäksi meillä Yrityskiinteistöillä kiinteistönhoito kuuluu samaan pakettiin. Tämä tuo huomattavasti helpotusta asiakkaidemme arkeen ja mahdollistaa olennaiseen keskittymisen. Tämän allekirjoittaa myös Nikoskinen: “Me haluamme keskittyä omaan pääbisnekseen eikä siihen, toimiiko valot, infra tai onko talvella liian kylmä ja kesällä liian kuuma. Sama myös piha-alueilla – meidän tehtävä ei ole yhtä lumista päivää käyttää lapiointiin tai pihan hiekottamiseen, kuten teimme entisessä paikassa. Nyt tämä kaikki hoituu Yrityskiinteistöjen kautta. Suosittelen ehdottomasti Yrityskiinteistöjä!”

valttori toimitilat

Valttori Oy: ”Yrityskiinteistöillä asiantuntemus kiinteistönhoidollisesti on korkeammalla tasolla!”

Valttori Oy on raskaiden koneiden kuten traktoreiden, trukkien, maansiirto- ja työkoneiden sekä teollisuuden huoltoihin erikoistunut yhtiö. Huoltotyön lisäksi yritys toimittaa varaosat ja tarvikkeet niin raskaskoneisiin kuin teollisuuden eri aloille. Yrityskiinteistöjen asiakkaaksi Valttori päätyi reilu kolme vuotta sitten, kun yritys etsi toimintaansa sopivia vuokratiloja. “Meillä on sekä korjaamo että myymälä, ja tavoitteena oli että ne olisivat jatkossakin samassa kiinteistössä. Myymälän pitäisi olla kaupallisesti hyvässä paikassa ja toisaalta kiinteistön piti olla sopivan kokoinen ja meidän tarpeisiimme sopiva. Yrityskiinteistöltä sopiva tila löytyi”, kertoo Valttori Oy:n toimitusjohtaja Pentti Luoma.

Yrityskiinteistöistä Luomalla on myönteinen kuva. “Jos vertaa aiempaan toimitilaan, niin vuokranantaja ei ollut rakennusalan ihminen. Yrityskiinteistöillä kun on omaa rakennustoimintaa, niin asiantuntemus kiinteistönhoidollisesti on myös korkeammalla tasolla”. Kiitosta Yrityskiinteistöt saa myös siitä, että asioihin tartutaan nopeasti, vastauksen saa ja mahdollisiin muutostoiveisiin suhtaudutaan positiivisesti.

Kun toiminnot on räätälöity yrityksen tarpeiden mukaisesti, helpottaa se myös jokapäiväistä arkea. “Tekemisen kannalta on kyllä tärkeää, että on toimivat työtilat. Meidänkin toiminnassa on niin monenlaista näkökulmaa ja erityisen hyvää on se, että myymälä ja korjaamo ovat samoissa tiloissa. Muualla Suomessa meillä on vastaava tila, mutta siellä myymälä on parin kilometrin päässä korjaamosta ja kyllähän se tuo haasteita siihen arkeen. Täällä kaikki on toiminut hyvin!”, summaa Luoma.

SOITA MEILLE, NIIN JUTELLAAN LISÄÄ!

Me emme jätä sinua yksin sen jälkeen, kun olet muuttanut uuteen toimitilaasi. Tarvitsitpa pieniä tai suurempia muutoksia, korjauksia tai lisää tilaa menestyä, me olemme yhden soiton päässä ja valmiina auttamaan. Meillä kiinteistönhoito kuuluu samaan pakettiin, joten sinun ei tarvitse puhdistaa rännejä, vaihtaa lamppuja tai korjata vuotavaa hanaa – me hoidamme ne puolestasi.

Etsitkö uutta toimitilaa? Olet oikeassa paikassa!

Tarvitsetteko lisää tilaa liiketoiminnan kasvaessa? Kyllästyttääkö huono sisäilma, pimeä ja ahdas halli tai toimimaton logistiikka? Tiedämme, että muutto ja muutos vaativat aikansa. Kannattaa kuitenkin olla yhteydessä ajoissa, jotta voimme tarjota juuri teille räätälöidyn toimitilan. Ilmoittaudu jonotuslistallemme, niin saat ensimmäisenä tiedon uusista ja vapautuvista toimitiloista.

"*" näyttää pakolliset kentät

Haluan, että minuun otetaan yhteyttä*